Steinar Mathisen 🇳🇴
My name is Steinar Mathisen. I am 69 years old and live in Oslo with my wife Irene. I have had dogs of various breeds for more than 50 years. I am now partially retired and work 50-60% at the Norwegian Directorate of Health. For det last 25 years or so we have had Scottish deerhounds, and we have participated in both shows and lure coursing. Today we “only” have one deerhound who is about 2 years.
I was one of the founders of the lure coursing sport in Norway in 1999/2000 and completed my education as lure coursing judge in Sweden. I have been an international judge since 2003 and have judged in 13-14 different countries all over Europe, including at several championships. I have also held various administrative positions related to lure coursing, including many years as the Norwegian delegate to CSS (FCI’s commission for sighthound sport).
Among sporting highlights for our own dogs, the third place for our male deerhound at the championship in Helsinki in 2015 should be mentioned.
What I especially enjoy about lure coursing is the joy of seeing beautiful sighthounds who have their original instincts intact, namely the ability to chase at high speed, the ability to make quick decisions, body control and rapid turns.
In my free time, I train our dog in addition to continuing to train running and take part in running competitions.
I’m grateful to be invited to judge in Savonlinna, and I am looking forward to two great days of watching sighthounds do what they love to do.
I wish everyone good luck!
Heidy Rüütel 🇪🇪
Minun nimeni on Heidy Rüütel. Olen kotoisin Virosta, mutta asun nykyään Suomessa, Karkkilan lähellä melkein keskellä metsää.
Jokapäiväisessä työssäni opiskelen media- ja visuaalista viestintää ammattikoulussa. Tavoitteenani on perustaa oma laserkaiverrusyritys. Minulla on viisi koiraa, joiden kanssa vietän suuren osan vapaa-ajastani.
Koirat ovat olleet osa elämääni lapsuudesta asti. Rotukoirat ja juoksukoirat ovat kulkeneet rinnallani vuodesta 2016 lähtien. Silloin sain ensimmäisen faaraokoirani ja menin ensimmäistä kertaa pellolle. Siitä kaikki alkoi. Myöhemmin perheeseemme tuli lisää faaraokoiria, ja vuonna 2020 saimme ensimmäisen englanninvinttikoiramme.
Olen käynyt paljon koiranäyttelyissä, maastokilpailuissa ja harrastanut muutaman vuoden ajan myös agilitya faaraokoirieni kanssa. Saavutuksista tärkeimpiä minulle ovat kuitenkin ne hetket, jolloin koirani ovat voineet hyvin ja nauttineet tekemisestä. Sitä pidän kaikkein tärkeimpänä. Jos koira tulee maaliin terveenä, se on jo voitto.
Aloitin toimintani Virossa Vinttikoiraliitossa vuonna 2019 hallituksen jäsenenä. Sitä ennen olin vapaaehtoisena auttamassa kilpailuissa. Vuosien varrella olen ollut mukana järjestämässä monia tapahtumia vuoteen 2024 asti. Omistajalle on aina suuri ilo nähdä oman koiran onnistuvan, mutta vieläkin palkitsevampaa on ollut seurata muiden onnistumisia.
Minusta tuli tuomari olemalla aina se ihminen kentän laidassa valittamassa – koirani juoksi niin hyvin, miksi se sai sellaisia arvosanoja? Vuonna 2021 meille annettiin mahdollisuus mennä kentälle tapaamaan tuomaria, ja sitten maailmani muuttui ja tiesin, että halusin tuomariksi. Itse asiassa olen myös puoliksi suomalainen tuomari, koska tein teorian suomeksi, useita harjoituksia ja loppukokeen vuonna 2024. Viime kesänä tuomaroin 10 kilpailua Virossa, Latviassa ja Suomessa. Mielestäni olen saanut lyhyessä ajassa erittäin hyvää kokemusta ja oppinut myös kokeneilta tuomareilta, joiden kanssa olen tuomaroinut kentällä.
Tuomarina tarkkailen ennen kaikkea koiran juoksua. Kiinnitän huomiota rodunomaisiin juoksuominaisuuksiin, ja kaunista, vaivatonta liikettä on aina ilo seurata.
Kilpailukyky on tärkeä ominaisuus, kunhan se pysyy hyvän urheiluhengen rajoissa.
****
My name is Heidy Rüütel. I am originally from Estonia, but nowadays I live in Finland, near Karkkila, almost in the middle of the forest.
In my everyday work, I study media and visual communication at a vocational school. My goal is to start my own laser engraving business. I have five dogs, with whom I spend a large part of my free time.
Dogs have been part of my life since childhood. Sighthounds and coursing dogs have been by my side since 2016. That was when I got my first Pharaoh Hound and went to the field for the first time. That’s where it all began. Later, more Pharaoh Hounds joined our family, and in 2020 we got our first Greyhound.
I have participated in many dog shows and lure coursing competitions, and for a few years I also practiced agility with my Pharaoh Hounds. However, the most important achievements for me are the moments when my dogs have felt well and enjoyed what they were doing. I consider that the most important thing. If a dog crosses the finish line healthy, that is already a victory.
Peter Rönn 🇫🇮
Olen Peter Rönn syntynyt 1963 ja heinäkuussa 63 v vuotta täyttävä ylituomari ja kokeissa Petskiksi haukuttu. Kaksi koiraa – kuninkaallinen Saluki ja Whippet löytyy taloudesta. Olen kolmen lapsen ja kuuden lapsenlapsen isä. Koiraharrastuksen aloitin v 1982 (nyky-yhteiskunta on menossa 2000 lukua niin tuntuu kyllä vähän oudolta, että vuosi alkaa 19…) ja ensimmäinen koirani tuli 1983, Saluki narttu Zanestan Sahane Mindiksi kutsuttu. Aluksi tuli käytyä näyttelyissä ja Mindi pärjäsikin hyvin ja valioitui melko nopeasti ja pitihän sitä oikein ulkomaille lähteä näyttämään Ruotsiin Skolosteriin. Se olikin valtava ja suosittu vinttikoirien erikoisnäyttely.
Sitten tuli tarve perustaa aivan oikea vinttikoirakerho. Meitä oli pieni joukko jotka kokoonnuttiin ja perustettiin Lakeuden Vinttikoiraharrastajat r.y vuonna 1987. Jossain vaiheessa jopa Pohjanmaalle rupesi kantautumaan tietoa jostain vinttikoiramaastokilpailusta, jossa koirat juoksevat maastossa pareittain muovipussin perässä. Kyseisestä lajista tulikin virallinen 1988. Kerho aloitti maastojuoksu harjoituksien järjestämisen siinä 1990 luvun taitteessa. Minä innokkaana tuomarikurssille 1990 ja valmistauduin palkintotuomariksi 1991. Vuonna 1992 oli LVKH ensimmäiset viralliset kilpailut.
Tässä kohtaa ja näissä vuosiluvuissa kirjoitan kilpailusta, nykyään säännöt kertovat niiden olevan kokeita. 1992-2017 toimin LVKH:n kokeissa kilpailunjohtajana. Kerho ei päässytkään minusta eroon ja sopimusta jatkettiin vuosille 2025–2027. Vuonna 2027 kerho täyttää 40 vuotta ja anomus on sisällä, jotta saataisiin järjestettäväksi Suomen Maastomestaruuskoe SMM2027.
Toimiessani palkintotuomarina onnekseni sain melko paljon tehtäviä joka edesauttoivat kehittymään tuomarina. Ja niin kuin yleensä – nälkä kasvaa syödessä ja mietin että miltä tuntuisi olla ylituomari. Ensimmäiselle kutsulle annoin rukkaset. Omassa päässä ajattelin, että parempi olla arvostettu palkintotuomari kuin huono ylituomari. (Näin jälkeenpäin en tiedä mitä toi lause oikein tarkoitti mutta vähän aina ollut vastarannan kiiski, jääräpää). Mutta toinen kerta toden sanoi ja uskalsin jopa avata suutani ja sieltä voi tulla jopa asiaakin. Läksin koulutukseen ja valmistuin 2005 ylituomariksi.
Seuraavana vuonna 2006 järjestettiin Mustialassa Euroopan mestaruus maastot ja heti naksahti tehtävä olla tuomarineuvoston puheenjohtaja – huh huh sanon minä. Varsinainen ensimmäinen ylituomari tehtävä oli 2007 Keski-Suomessa kansainvälisessä kokeessa. Täytyy sanoa että sain tehdä ylituomarin tehtäviä kiitettävästi ja kehittyä. Varsinkin se ylituomarin puhe kilpailukansan edessä ei todellakaan ole ollut se minun juttuni näissä ylituomaritehtävissä. Onhan ollut oppimista, maasto säännöt ovat tässä minunkin aikanani muuttuneet moneen kertaan, esimerkiksi kolmesta osa-alueesta viideksi. Täytyy vissi ruveta harppomaan näissä vuosi luvuissa, kun kokeen järjestäjällä loppuu paperi/palsta tila.
Vuonna 2015 oli Helsingissä EMM maastot ja sain olla kokeessa ylituomari ja vielä kruununa vuonna 2022 Suomessa Kalajoella ensimmäiset lajin Maailmanmestaruus juoksut, jossa toimin ylituomarina. Toki olen saanut myös toimia suomessa SMM, Derby-ja Veteraani ja Suomi Cup ylituomarina, vähättelemättä niiden arvoa. Ja onhan sitä tullut vähän käytyä arvostelemassa ulkomailla Norja, Ruotsi, Latvia, Viro. Kun sitä ylituomarina pääsee vaikuttaan sinulle tärkeisiin asioihin esim. turvallisuuteen. Se on se tärkein asia koska radat voivat olla huonoja, mutta turvallisia. Ja eihän yksi rata välttämättä sovi kaikille roduille, jotka juoksevat maastoja. Jossain vaiheessa tapahtui huima kehitys itse vetolaitteeseen, rissoihin ja naruun. Suomessa on varsinainen seppä – Viki Kulmala jonka ”tehtaasta” tuli vetolaitteet. Ja kerhojen vetolaitteet ja sahat sopivat keskenään käytettäväksi.
Täytyy myös lisätä ettei tämä harrastaminen ole ollut pelkkää tuomarointia, vaan oman koiran kanssa – saluki narttu ”Swea” – tuli kierrettyä kisoissa. Muutama tittelikin tuli, SMM-08, -10, Suomi Cup-09, Derby-10. Käytiin myös Tsekin EMM maastot ja Ranskaakin oli ilmoitettu, mutta juoksu alkoi samalla viikolla ja lähdettiin sitten ilman koiraa.
Se että on näinkin kauan jaksanut harrastaa, niin se on ne ihmiset joita on tässä matkalla tavannut, tutustunut ja tullut läheiseksi. He antavat voimia jatkamaan. Viime syksynä 2025 Vinttikoiraliiton syyskokouksessa oli todellinen yllätys, kun liitto palkitsi Vinttikoiraliiton kultaisella ansiomerkillä. Siitä olen kyllä ylpeä. Eikä tässä vielä kaikki (ostos tv:tä lainataksi) – tulin valituksi vinttikoiraliiton hallitukseen toisena varajäsenenä. Ja vielä kilpailuvaliokuntaan piti sotkeutua. Ja olenhan saanut olla päivän ratajuoksun ylituomarina. Oli muka jokin virhe kennelliitossa, ettei siitä sen enempää saanut nauttia.
Muutaman nimi, jotka ovat olleet tässä pitkän matkan aikana mukana, oppia ja tietoa olen saanut: Pertti Päivärinta, Jari Hietala sekä edesmenneet Pentti Örn, Mika (Nyman) Savolainen.
-Petski
****
I am Peter Rönn, born in 1963, and in July I will turn 63 years old. I am a chief judge, and in trials I go by the nickname “Petski.” In our household we have two dogs – a royal Saluki and a Whippet. I am the father of three children and a grandfather of six.
I started my dog hobby in 1982 (now that society is in the 2000s, it feels a bit strange that the year started with 19…), and my first dog arrived in 1983, a female Saluki named Zanestan Sahane, called Mindi. At first, we participated in shows, where Mindi did well and quickly became a champion. And of course we even traveled abroad and to Sweden, to Skokloster – it was a huge and popular sighthound specialty show.
Then came the need to establish a proper sighthound club. A small group of us gathered and founded Lakeuden Vinttikoiraharrastajat r.y. in 1987. At some point, information started to reach Ostrobothnia about something called sighthound lure coursing, where dogs run in pairs across terrain chasing a plastic lure. The sport became official in 1988. Around the turn of the 1990s, the club began organizing lure coursing training sessions. I enthusiastically attended a judging course in 1990 and qualified as a coursing judge in 1991. In 1992, LVKH held its first official competition.
At that time, and in those years, I write about “competitions”; nowadays the rules refer to them as “trials.” From 1992 to 2017 I worked as the trial manager at LVKH events. The club never managed to get rid of me, and the contract has now been extended to 2025–2027. In 2027, the club will celebrate its 40th anniversary, and an application has been submitted to host the Finnish Lure Coursing Championship (SMM 2027).
While working as a coursing judge, I fortunately received quite a lot of assignments, which helped me develop as a judge. And as usually happens, appetite grows with eating, and I began to wonder what it would feel like to be a chief judge. I turned down the first invitation. In my mind, I thought it was better to be a respected coursing judge than a poor chief judge. (Looking back, I’m not quite sure what I meant, but I’ve always been a bit stubborn and contrary.) But the second time was the charm, and I dared to open my mouth—and sometimes even say something worthwhile. I went to training and qualified as a chief judge in 2005.
The following year, in 2006, the European Lure Coursing Championships were organized in Mustiala, and I was immediately given the task of being chairman of the judges’ committee—whew, I must say. My first actual chief judge assignment was in 2007 at an international trial in Central Finland. I must say that I have been given plenty of opportunities to work as a chief judge and develop.
Especially giving the chief judge’s speech in front of the crowd has never really been my thing. There has been a lot to learn, as the lure coursing rules have changed many times during my time, for example, from three scoring criteria to five. I suppose I’ll have to skip through the years now, as the organizer is running out of space.
In 2015, the European Championships were held in Helsinki, where I served as chief judge, and as a crowning achievement, in 2022 Finland hosted the first World Lure Coursing Championships in Kalajoki, where I also served as chief judge. I have also been chief judge at Finnish Championship events (SMM), Derby, Veteran, and Finland Cup events, without underestimating their value. I have also judged abroad in Norway, Sweden, Latvia, and Estonia.
As a chief judge, you get to influence matters that are important to you—such as safety. That is the most important thing, because courses may be poor but still safe. And one course does not necessarily suit all breeds that run lure coursing.
At some point, there was significant development in the lure system itself, the pulleys and the line. In Finland, there is a true craftsman, Viki Kulmala, whose “factory” produced lure machines. Club equipment became compatible with each other.
It should also be mentioned that this hobby has not been only about judging. With my own dog – a Saluki female “Swea” – we competed actively. There were some titles too: Finnish Champion 2008 and 2010, Finland Cup 2009, Derby 2010. We also competed at the European Championships in the Czech Republic, and France was also planned, but the dog came into season that same week, so we went without her.
The reason I have managed to stay in this hobby for so long is the people I’ve met along the way – people I’ve got to know and grown close to. They give me the strength to continue. Last autumn, in 2025, at the Finnish Sighthound Association’s autumn meeting, there was a real surprise when I was awarded the association’s Gold Medal of Merit. I am very proud of that. And that’s not all (to quote a shopping TV phrase) I was elected as a deputy member of the association’s board, and somehow also got involved in the competition committee. I have even served as chief judge at a track racing event for one day. Apparently, there was some mistake at the Finnish kennel club, so I didn’t get to enjoy that more.
A few names that have been part of this long journey, from whom I have learned a great deal: Pertti Päivärinta, Jari Hietala, and the late Pentti Örn and Mika (Nyman) Savolainen.
Best regards,
Petski
Savo-Karjalan Vinttikoiraharrastajat ry 